» Unihäiriöt ja hoito » Uni ja unihäiriöt » Muut unihäiriöt

Muut unihäiriöt

Narkolepsia

Narkolepsia kuvattiin itsenäisenä sairautena jo n. 100 vuotta sitten, mutta 1900-luvun alkupuolella sillä tarkoitettiin nukahteluoiretta syystä riippumatta. Sitä pidettiin yleensä muun sairauden, kuten aivoverenkiertohäiriön, MS-taudin, aivotulehduksen, -vamman tai -kasvaimen aiheuttamana, mutta tällaiset tapaukset ovat osoittautuneet hyvin harvinaisiksi.

Oireet

Kaikki narkolepsiaa sairastavat nukahtelevat helposti paikallaan ollessaan, ja sairaudelle tyypillistä ovat ns. ”unikohtaukset” odottamattomissa tilanteissa, kuten syödessä, kesken puhumisen, kävellessä tai hammaslääkärin tuolissa. Nukahtaminen tapahtuu nopeasti, mutta harvoin ilman varoittavaa väsymystä. Unet ovat lyhytkestoisia (1-30 min.), toistuvia (1-8 kertaa päivässä) ja virkistäviä. Väsymykseen voi liittyä muisti- ja oppimisvaikeutta, hämärätiloja ja automaattista käyttäytymistä (ns. automatismia) sekä silmäoireita (luomien roikkumista, kaksoiskuvia ja näönhämärrystä).

Toinen pääoire on katapleksia, voimakkaisiin tunnetiloihin liittyvä lihasvoiman äkillinen pettäminen. Tyypillistä on, ettei potilas voi esim. nauraa sydämellisesti saamatta voimattomuusoireita. Vaikeusaste vaihtelee subjektiivisesta tuntemuksesta kasvoissa kaikkien lihasten täydelliseen voimattomuuteen tajunnan silti säilyessä. Myös esiintymistiheys on vaihteleva, muutamasta kohtauksesta koko elämän aikana kymmeniin kohtauksiin päivässä. Kesto on yleensä sekunteja, joskus minuutteja. Selvä katapleksia ei tuota diagnostisia vaikeuksia, mutta lievänä se voi muistuttaa esim. normaalia heikotuksentunnetta voimakkaan pelästymisen yhteydessä.

Muut oireet ilmenevät unen ja valveen rajalla kolmasosalla potilaista, mutta niitä voi joskus esiintyä terveilläkin. Unihalvauksessa valveilla oleva potilas ei voi liikuttaa itseään. Tila voi kestää minuutteja ja loppuu itsestään tai ulkoiseen ärsykkeeseen. Hypnagogiset hallusinaatiot (nukahtamiseen liittyvät harhat) voivat olla liike-, näkö-, kuulo-, tunto- tai luuloharhoja, ja ovat usein hyvin ahdistavia.

Esiintyvyys

Suomalaisessa aikuisväestössä esiintyvyys on 0.026 %, mutta eri maissa tehdyissä tutkimuksissa on saatu melko vaihtelevia lukuja. Suomessa voi siten olla 500-1000 narkoleptikkoa, mutta toistaiseksi on diagnosoitu ehkä 200 potilasta. Sairaus voi alkaa jo lapsuudessa, mutta tavallisesti nuoruudessa tai varhaisessa aikuisiässä. Vastoin aiempaa käsitystä suvuittainen esiintyminen on hyvin harvinaista, mutta jopa 30-50 %:lla voi olla muusta syystä johtuvaa poikkeavaa päiväväsymystä sairastava lähisukulainen. Narkolepsian tavallisin ensioire on väsymys ja nukahtelu, ja oireisto kehittyy yleensä muutamassa vuodessa, joskin katapleksia voi alkaa vasta vuosikymmeniä myöhemmin.

Syy

Narkolepsian syy on tuntematon, mutta siihen tarvittaneen sekä geneettinen alttius että jonkin toistaiseksi tunnistamattoman ympäristötekijän vaikutus. Sairaudella on vahva yhteys tiettyyn sinänsä normaaliin kudosrakennetyyppiin (HLA DR2-alatyyppeihin DRw15/Dw2/DQw6). Narkolepsian eläinmallilla (tietyillä koirakannoilla) tehdyissä tutkimuksissa on todettu, että narkolepsiassa tasapaino keskushermoston tiettyjen välittäjäainejärjestelmien (monoaminergisten ja kolinergisten) välillä on poikkeava. Tyypillinen piirre on REM-unen säätelyhäiriö, joka ilmenee oireina (katapleksia, unihalvaukset, hallusinaatiot) ja poikkeavuutena unirekisteröinnissä.

Ennuste

Sairaus on parantumaton ja jatkuu melko muuttumattomana REM-oireita lukuun ottamatta, jotka usein lievenevät ja osalla jopa häviävät. Elinikä on normaali.

Diagnoosi

Diagnoosi perustuu luotettavaan oirekuvaukseen, mutta vaatii varmistukseksi unilaboratoriotutkimuksia.

Idiopaattinen hypersomnia (tuntemattomasta syystä johtuva yliväsymys)

Idiopaattinen hypersomnia erotettiin narkolepsiasta vasta 1960-luvulla. Tyypillisessä muodossaan se on narkolepsiaa selvästi harvinaisempi. Oireisto voi alkaa jo lapsuudessa tai vasta keski-iässä, mutta tavallisimmin noin 20-vuotiaana ja jatkuu yleensä muuttumattomana vanhuusikään.

Selvin ero narkolepsiaan verrattuna on katapleksian puuttuminen sekä yhtenäinen, pitkähkö ja usein syvä yöuni. Myös päiväunessa on eroja: nukahtelu tapahtuu yleensä paikallaan ollessa (ei niinkään poikkeavissa tilanteissa kuten usein narkolepsiassa), uni on tavallisesti pitempi (yli tunnin), eikä henkilö koe sitä virkistävänä. Jatkuva vireystilan alentuneisuus on usein keskeinen oire. Herätessä ns. unihumala on tavallinen, ja henkilöllä ilmenee sekavuutta, aggressiivisuutta, muistamattomuutta, automatismeja ja tasapainovaikeuksia.

Idiopaattinen hypersomnia-diagnoosi voidaan tehdä vasta perusteellisten tutkimusten jälkeen. Tärkeätä on erottaa se synnynnäisesti pitkäunisista (10-12 h/vrk) ja kroonisesta univajeesta.

Päiväväsymys

Hyvä vireystila on tärkeä toimintakyvyn edellytys. Alentuneen vireyden subjektiivinen vastine on väsymys. Käsitteenä väsymys on laaja ja monivivahteinen, ja eri ihmiset voivat kuvata sillä hyvin erilaisia olotiloja. Oireena väsymys on yleinen. Eräiden tutkimusten mukaan jopa kolmannes väestöstä kärsii siitä usein tai jatkuvasti. Vain osalla oireen taustalta löytyy sairaus tai muu hoitoa vaativa häiriö. Yleensä väsymykselle on ”luonnollinen selitys”, joka liittyy elämäntilanteesta, elintavoista, muusta sairaudesta, mielialasta tms. Vuonna 2003 tehdyn selvityksen mukaan naisista 36% ja miehistä 27% kärsii univaikeuksista ainakin kerran viikossa ja 20-25% väestöstä kärsii päivittäin 1-2 t:n univajeesta. 1980-luvun alussa Suomessa miehistä 10 % ja naisista 14 % arvioi olevansa muita väsyneempiä, ja 3 % kärsii päivittäin tai lähes päivittäin pakonomaisesta nukahtelusta. Luvuissa näkyy merkittävä muutos 20 vuoden aikana.

Luonnollinen väsymys

Ihmisen uni lienee alkujaan polyfaasista (= useita unijaksoja vuorokaudessa) ja sosiaalisista syistä johtuva siirtyminen monofaasiseen (= yksi unijakso vuorokaudessa) uneen on tapahtunut vasta muutamia tuhansia vuosia sitten. Nukahtamisalttiuteen ja vireyteen vaikuttavat elimistön sisäiset rytmit, joista parhaiten tunnetut ovat sirkadisia (n. vuorokauden mittaisia). Lisäksi on monia jaksoltaan lyhyempiä (ultradisia) rytmejä, joista vireystilan kannalta merkittävin on noin 12 tunnin pituinen. Tämä tarkoittaa sitä, että iltapäivällä klo 14-17 ja yöllä klo 2-5 ihminen on väsyneimmillään. Ihmisellä on siis jatkuva ja vaihteleva ”perusväsymys”, joka esim. kovan rasituksen jälkeen, motivaation laskiessa, paikallaan ollessa ja aterian jälkeen voi korostua ja johtaa nukahtamiseen. Vireydenvaihtelu voi lisääntyä, jos käyttää piristeitä (esim. kahvia ja tupakkaa) runsaasti ja säännöllisesti.

Puutteellinen huolto

Puutteellinen unen huolto tarkoittaa sellaisia jokapäiväisen elämän tapoja, jotka voivat huonontaa unen laatua ja sitä kautta valveajan vireyttä. Nämä voivat liittyä esim. liialliseen päivänukkumiseen, huonoihin tottumuksiin ennen nukkumaanmenoa (säännöllinen alkoholin, kofeiinin tai tupakkatuotteiden käyttö, liiallinen fyysinen tai psyykkinen ponnistelu tms.) ja nukkumisympäristöön (epämukava vuode, liian valoisa, kylmä tai lämmin makuuhuone, TV:n katselu tai lukeminen vuoteessa ym.)

Univaje

Väsymyksen syy on usein oman nukkumisajan pysyvän lyhenemisen aiheuttama krooninen univaje. Tavallisia syitä voivat olla sosiaaliset tekijät, epäsäännöllinen työaika, pidentynyt työmatka ym. Erityisen alttiita ovat ns. synnynnäisesti pitkäuniset. Paradoksaalisesti univaje voi aiheuttaa levottomuutta ja ylivilkkautta erityisesti lapsilla ja vanhuksilla. On arvioitu, että länsimaissa keskimääräinen nukkumisaika on lyhentynyt 1970-luvulta 1-2 t.

Epäsäännöllinen vuorokausirytmi

Kovin vaihtelevat nukkumaanmeno- ja ylösnousuajat vuorotyön tai muun syyn takia (ilmenevät usein suurina työ- ja lepopäivien välisinä eroina), aikaerorasitus matkustaessa tai muuten poikkeava vuorokausirytmi johtavat elimistön sisäisten vireystilaan vaikuttavien rytmien ja ”sosiaalinen kellon” ristiriitaan. Kyky sopeutua rytminmuutoksiin vaihtelee yksilöllisesti. Joillakin ihmisillä sisäisten rytmien ja sosiaalisen kellon välinen kytkentä on jäykkä ja pysyvä. Selvästi ns. ilta- tai aamuihmisillä vuorokausirytmin muutos voi aiheuttaa haittaavan väsymyksen.

Poikkeava väsymys

Koska väsymys on subjektiivinen tunne ja sen vaikutus yksilöllinen, on poikkeavuuden tarkka määritteleminenkin vaikeaa. Oireena pidetään lisääntynyttä nukahtamisalttiutta – väsynyt siis nukahtaa nopeammin. Objektiivisesti mitattavaan poikkeavaan väsymykseen viittaavia oireita ovat valveajan huonontunut vireys, nukahtelutaipumus tai lisääntynyt unentarve (jatkuvasti yli 10-12 tuntia vrk:ssa). Näin rajattua poikkeavaa väsymystä esiintyy 2-3 % väestöstä.

Syitä:

  • Ulkoiset tekijät ja psykofysiologiset syyt
  • puutteellinen unen huolto, unenpuute, univalverytmin häiriöt jne.
  • Psyykkiset tai fyysiset sairaudet
  • Lääkkeet
  • rauhoittavat lääkkeet ja unilääkkeet, eräät epilepsia- ja särkylääkkeet, osa antihistamiineista jne.
  • Unihäiriöt
  • mm. uniapneat, levottomat jalat, yöllinen raajaliikehäiriö
  • Narkolepsia
  • Erilaiset yliväsyneisyys-oireyhtymät
  • Muut syyt
  • krooninen väsymysoireyhtymä

Pitkittyneen valvomisen vaikutuksia:

  • Kognitiivinen suorituskyky, aistitoiminnot
  • tarkkaavaisuus ja keskittymiskyky vähenevät
  • muisti ja oppimiskyky heikkenevät
  • havainnointi ja hahmotuskyy heikkenevät
  • päättelykyky heikkenee
  • ajantaju muuttuu
  • Psykomotorinen suorituskyky
  • koordinaatiokyky heikkenee
  • virhesuorituksen lisääntyvät
  • monimutkaisten toimintojen suorituskyky heikkenee
  • reaktioaika pitenee
  • Fyysinen ja psyykkinen suorituskyky
  • kestävyys ja voima säilyvät melko hyvin
  • sokerin sietokyky huononee
  • vastustuskyky alenee
  • ärtyisyys lisääntyy

Yleistä

  • alttius stressireaktioihin lisääntyy
  • alavireisyys ja aloitekyvyttömyys lisääntyvät
  • virhearvioinnit ja riskinotto lisääntyvät
  • mielialat vaihtelevat ja masentuneisuus voi lisääntyä