Uni ja vireys

Ihmisen vireystila vaihtelee vuorokauden aikana. Kaksi vireystilan päämuotoa on valve ja uni.

Unitila jakautuu kahteen päävaiheeseen: perus- ja vilkeuneen. Näistä käytetään myös nimitystä non-REM-uni ja REM-uni. REM on lyhenne sanoista rapid eye movements.

• Non-REM-uni on jaettu kolmeen syvyysluokkaan, ja sitä voi luonnehtia rauhalliseksi uneksi. Unijakson alkuun painottuvien syvimpien vaiheiden aikana herääminen voi olla vaikeaa tai jopa mahdotonta.
• REM-univaiheessa elimistö toimii aktiivisesti. REM-unessa ihmisillä esiintyy nopeita silmänliikkeitä ja unennäkö on vilkkaimmillaan. REM-unessa tapahtuu myös nykiviä raajaliikkeitä, mutta muuten motoriikka on kytketty pois päältä.

Normaalimittainen unijakso koostuu viidestä keskimäärin 90 minuutin syklistä, joissa siirrytään rauhallisempien univaiheiden kautta REM-uneen. Syklien välillä tapahtuu havahtuminen (lyhytkestoinen ja pinnallinen ”herääminen”). Kevyet ja aktiiviset REM-univaiheet pitenevät unijakson loppua kohti. Ne valmistavat osaltaan elimistöä heräämiseen ja liikkeelle lähtöön. Unisyklit päättyvät havahtumiseen, josta ei jää muistikuvaa. Näin syntyy mielikuva yhtenäisestä yöunesta. Sykli voi päättyä myös heräämiseen, jonka jälkeen uni jatkuu yleensä nopeasti.

Iän vaikutus uneen

Keski-iässä ihmisen uni muuttuu usein kevyemmäksi ja häiriöherkemmäksi. Nukahtamisviive saattaa pidentyä ja yöllä ollaan enemmän valveilla. Vanhuusiässä syväuni loppuu kokonaan, vuoteessa vietetty aika pitenee ja unta edistävän lääkityksen käyttö lisääntyy. Unilääkkeiden käytön lisääntyminen johtuu osittain erilaisista sairauksista ja niiden hoidosta. Tärkein syy on kuitenkin se, että ikääntyminen heikentää unta ja vireyttä säätelevien järjestelmien toimintaa. Vanhojen ihmisten unioireet liittyvät siis usein ikään eikä niiden järjestelmällinen lääkitseminen ole perusteltua.

Unen pituus

Ei ole olemassa yhtä oikeaa unenpituutta, vaan se vaihtelee yksilöllisesti. Tavallinen unenpituus on noin 7,5 tuntia. Muutama prosentti ihmisistä on synnynnäisesti lyhyt- tai pitkäunisia mutta muuten terveitä. Lyhytuniset nukkuvat alle viisi ja pitkäuniset yli kymmenen tuntia yössä. Unen pituuden määrää terveyden tila, geneettiset tekijät sekä elämäntavat ja muut ulkoiset tekijät. Unen pituuden yksilöllisestä vaihtelusta lähes puolet selittyy geneettisillä ja vajaa viidesosa ulkoisilla tekijöillä. Yksilöllisen unentarpeen voi arvioida esimerkiksi sen jälkeen, kun ihminen on vapaa-ajalla noudattanut vähintään pari viikkoa säännöllistä uni-valverytmiä.

Elimistön vuorokausirytmi

Lepo ja aktiviteetti vuorottelevat kaikilla eliöillä. Jokaisessa solussa on kellokoneisto ja oma rytminsä. Uni-valverytmi rakentuu tämän sisäisen kellon päälle. Uni-valverytmin tärkein ulkoinen tahdistaja on valo. Sisäinen päätahdistaja on aivojen suprakiasmaattinen tumake. Säännöllinen vuorokausirytmi synkronoi ja optimoi elimistön sadat rytmit toimivaksi kokonaisuudeksi. Epäsäännöllinen vuorokausirytmi pistää eri solut ja elimet toimimaan oman kellonsa mukaan, jolloin elimistön rytmit eivät kytkeydy toisiinsa. Ihmisen täydellinen sopeutumisnopeus on 1-2 tuntia vuorokaudessa.

Ihmisen sisäinen rytmi on noin 24 tuntia. Hereilläoloaika kasvattaa unipainetta eli todennäköisyyttä nukahtaa. Säännöllistä unirytmiä noudattavat pystyvät helpoiten nukkumaan normaalin pituiset yöunet, kun he menevät nukkumaan ennen puolta yötä. Jos nukkumaanmenoaika siirtyy toisen vuorokauden puolelle, uni jää normaalia lyhyemmäksi. Tämä johtuu siitä, että elimistön vuorokausirytmi on myöhemmässä vaiheessa aktiivitasolla ja häiritsee nukahtamista.

Valveajan vireys

Valveajan vireydessä on jatkuvaa vaihtelua ja muutoksia. Osalla ihmisistä herääminen tapahtuu hitaasti – etenkin jos on nukkunut yksilöllistä tarvettaan vähemmän – ja voi esiintyä uni-inertiaa (”unenpöpperöisyyttä”). Normaalin uni-valverytmin yhteydessä olo tuntuu väsyneimmältä iltapäivällä noin klo 14-17, jolloin elimistön sisäisissä rytmeissä on ”notkahdus”.

Ei ole yksinkertaista asettaa rajoja normaalille ja liialliselle tai poikkeavalle väsymykselle. Ihmisten kyky sinnitellä hereillä ja virkeänä vaihtelee hyvin paljon. Siihen vaikuttavat sekä yksilö- (mm. motivaatio) että tilannekohtaiset tekijät (esim. ympäristön virikkeellisyys). Suuntaviivoina voidaan käyttää tilanteita, joissa oireita ilmaantuu. Lievää väsymystä ja nukahtamistakin saattaa esiintyä esimerkiksi television katselun ja lukemisen yhteydessä tai matkustaessa. Kohtalaistakin uneliaisuutta voi ilmetä kokouksissa, konserteissa tai ajaessa. Näitä tilanteita ei läheskään aina ole syytä pitää poikkeavina, etenkään jos niitä esiintyy silloin tällöin ja jos vaikuttamassa on myös esimerkiksi univaje, (raskas) ateriointi, alkoholi tai lämmin ympäristö tai jos oire ilmenee iltapäivällä (vireystilaminimissä).

Vaikea uneliaisuus nukahtamisineen voi ilmetä mm. syödessä, keskustellessa, kävellessä tai lääkärin vastaanotolla tavalla, jota terveellä ihmisellä ei käytännössä juuri koskaan esiinny hyvin väsyneenäkään. Tällaiset tilanteet ovat aihe tarkempaan lääkäritutkimukseen.

Lähde: Työterveyslaitos http://www.ttl.fi/fi/tyohyvinvointi/tyoaika/uni_ja_vireys/Sivut/default.aspx